Laskuri näyttää tasan 50 päivää lähtöön ja mua jännittää ajatus siitä että oon oikeesti lähössä. Aika on mennyt tosi nopeesti, koska kun sain perhetiedot päiviä oli jäljellä tasan 100. Välillä tuntuu etten oikeen osaa keskittyä mun elämään täällä, koska mietin liikaa vaihtoon liittyviä juttuja. Mitä lähemmäksi lähtöpäivä tulee, sitä realistisemmalta ja oudommalta tää tuntuu. En tiiä oonko valmis lähtemään tai olemaan niin kauan erossa mun perheestä ja kavereista. Olisi paljon helpompaa vaan jäädä Suomeen ja jatkaa lukion kakkoselle kavereiden kanssa, tanssia wanhat ens vuonna ja kirjottaa ekat aineet vähän yli vuoden päästä. "Helppo" ei kuitenkaan oo mulle oikee ratkaisu, koska haluun haastaa itseäni. Tällä hetkellä mun elämä tuntuis tosi tyhjältä ilman vaihtoon lähtemistä, koska se on ollut mun unelma niin pitkään. En oo kertaakaan katunut sitä että tavoittelen mun unelmaa vaikka se onkin vaikeeta. Mua alkaa hymyilyttää kun ajattelen vaihtovuotta ja sitä millainen kokemus se tulee olemaan. Oon ylpee itestäni, koska uskallan lähteä. Tiiän ensi vuoden olevan unohtumaton ja oon ottanu tavotteeksi oikeesti nauttia joka hetkestä Jenkeissä. Toivon että jollain mun YFU-kaverilla on sama lähtöpäivä, jotta voisin matkustaa jonkun tutun kanssa. Onneksi mulla on Nebraskassa vastassa maailman ihanin hostperhe!
Käytiin viikonloppuna perheen kanssa Pietarsaaressa tapaamassa sukulaisia. Vaikka en ookkaan kaukana asuvien sukulaisten kanssa niin läheinen, tuntuu silti oudolta ettei nähdä ennen ensi kesää. Tuntuu siltä, että "tästä se nyt alkaa", yksitellen jokaiselle kaverille ja sukulaiselle joutuu sanomaan hyvästit. Lähdetään ylihuomenna perheen kanssa Nyciin ja Floridaan pariksi viikoksi. Sen jälkeen lähdetään luultavasti mökille melkein koko heinäkuun ajaksi. Pidetään myös läksiäiset parin kaverin kanssa heinäkuun puolivälissä, joten ainakin sillon aion olla kotona ja kavereiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti