Ensinäkymät downtown Lincolnista
County Fair
Ensimmäinen bonfire-ilta, jossa tapasin Carissan ja Elizabethin kaverit, jotka on nyt munkin kavereita
Katy Perryn konsertti
Ensimmäinen football peli
Ensimmäinen cross country meetti, jossa juoksin tarpeeksi nopeesti päästäkseni varsityyn
Ekaa kertaa Minnesotassa
YFU valmennus syyskuussa
Homecoming
Omaha Zoo
Roadtrip Kearneyyn keltaisella kuplavolkkarilla katsomaan state meettiä
Huskersien viimeinen kotipeli
Mall of America Black Fridayna
Ensimmäinen swim meet
Ja ylipäätään kaikki meetit ja joukkueillat
Winter Ball
Mua pelottaa tällä hetkellä tosi paljon. Pari päivää yli puolet mun vaihtovuodesta on kulunut ja musta tuntuu että aika kuluu ihan liian nopeesti. Lähiaikoina oon nauttinut mun elämästä täällä tosi paljon ja oon tajunnut kuinka vaikeeta täältä lähteminen tulee olemaan. Vaikka mulla on vielä puolet jäljellä, tiedän että toinen puolikas vaihtovuodesta tulee kulumaan paljon nopeemmin kuin ensimmäinen. En tavallaan osaa sisäistää sitä että puolet mun ajasta täällä on kulunut. Mulla on huomenna puolivuosivalmennus, vaikka musta tuntuu että just tapasin kaikki vaihtarit ensimmäistä kertaa. Tällä hetkellä musta tuntuu että mun elämä Suomessa tän vuoden jälkeen tulee olemaan tylsää ja jotenkin tasapaksua. Vaikka täälläkin arki on ihan normaalia, niin silti nautin arjesta täällä paljon enemmän kuin Suomessa. Kyllä mulla välillä tulee sellaisiakin hetkiä että haluaisin olla Suomessa, mutta koti-ikävää mulla ei oo ollut yli kahteen kuukauteen.
Tällä hetkellä musta tuntuu että mun pitäisi oppia vielä niin paljon, saada uusia kokemuksia ja kehittää mun enkkua. Aika vaan tuntuu niin rajalliselta. Oon muuttunut tähänkin mennessä ihmisenä tosi paljon. Oon paljon itsevarmempi, pärjään englanninkielellä melkeen yhtä hyvin kuin suomellakin, ja en oikeestaan jännitä sellaisia asioita mitä ennen jännitin. Esimerkiksi esitelmän pitäminen englanniksi on ihan helppo juttu, vaikka ennen jännitin ihan tavallisiakin esitelmiä suomen lukiossa. Viime vuonna lukiossa musta myös tuntui että yksi paluuvaihtari jollain mun kurssilla oli tosi ärsyttävä, koska se oli tosi paljon äänessä ja jutteli opettajan kanssa koko ajan, mutta tajusin vähän aikaa sitten että oon ite nykyään ihan samanlainen. Tietyt asiat ei enää merkitse mulle niin paljon, koska tilalle on tullut uusia tärkeempiä asioita. Lisäksi mulla on aina hammashymy kuvissa ja hymyilen muutenkin enemmän, osaan tilata ravintolassa samalla tavalla kuin paikalliset, osaan reitin kotiin eri puolilta kaupunkia, kukaan ei kuule aksentista että oon vaihtari, otan osaa keskusteluihin koska tiedän mistä puhutaan, mulla on täällä toinen perhe, oon saanut uusia kavereita; eli kokonaisuudessaan oon luonut toisen elämän toiselle puolelle maapalloa ja sen jättäminen viiden kuukauden päästä tulee olemaan niin vaikeeta. Tää vuosi on saanut mut miettimään myös tulevaisuutta ja tällä hetkellä musta tuntuu etten halua vaan päätyä johonkin tylsään työhön ja asumaan Suomeen. Täällä ollessani oon oppinut, että kokemukset ja uudet ihmiset muuttaa ihmistä paljon enemmän kuin mikään muu, ja vaan hyvään suuntaan. Mulla on ollut niin hyvä tuuri tavata täällä erilaisia ihmisiä ja päätyminen Lincoln Highin vaikutti siihen vielä enemmän. Meidän koulu on tosi diverse (suomenkielinen käännös ei vaan kuvaa tota tarpeeksi hyvin) ja oppilaita löytyy ongelmanuorista ja teiniäideistä tosi fiksuihin IB-linjalaisiin ja huippu-urheilijoihin. Mulla on ollut niin hyvä tuuri tavata just ne oikeat ihmiset jotka on myös muuttanut mun omaa ajattelutapaa ja saanut mut kyseenalaistamaan joitakin asioita. Yleisesti ottaen täällä arvostetaan ihmisiä yksilönä tosi paljon ja mun ei oo koskaan tarvinnut miettiä mitä voin sanoa tai tehdä. Mut on otettu osaksi koulua ja yhteisöä ja vaikka tää koulu on mun suomikoulua yli 5 kertaa isompi, on se silti hengeltään tiiviimpi. En enää tiedä mikä tän kirjoituksen pointti oli, mutta lyhyesti sanottuna mun sydän tulee särkymään kun täältä joskus pitää lähteä. Toivon niin paljon että mun perhe ja kaverit (ja kaikki muutkin) pääsisi kokemaan kaiken saman mitä mäkin oon päässyt täällä kokemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti